Peruskurssit

Mikä ihmeen potkunyrkkeily?

Kickboxing eli potkunyrkkeily on moderni, pelkistetyn tehokas ja suoraviivainen kamppailu-urheilulaji. Kickboxing on alkujaan kehitetty täyden kontaktin kilpailumuodoksi, joten lajissa harjoitellaan vain käytännön tositilanteissa toimivia tekniikoita. Amerikassa 1970-luvulla syntyneeseen yläpotkunyrkkeilyyn ovat vaikuttaneet nyrkkeily ja karate. Alapotkunyrkkeily on kehittynyt thai-nyrkkeilyn pohjalta. Thaimaassa lajia (Muay Thai) on harrastettu satoja vuosia. Suomeen potkunyrkkeily on tullut 70- ja 80-lukujen vaihteessa ja se on saanut paljon uusia harrastajia erityisesti viime vuosina.

Potkunyrkkeily sopii tehokkuutensa vuoksi erinomaisesti kuntoilumuodoksi - suurin osa Suomen potkunyrkkeilijöistä onkin mukana ihan kuntoilumielessä. Käytännönläheiset tekniikat takaavat lajin toimivuuden itsepuolustuksessa. Potkunyrkkeily sopii mainiosti myös naisille.


Seuraava peruskurssi

Kurssille on pakollinen ennakkoilmoittautuminen ja ikäraja on 16 (aikuiset) tai 13-16 (nuoret) vuotta. Peruskurssi järjestetään kaksi kertaa vuodessa, kevään ja syksyn alkupuolella, ja se kestää 3-4 kk. Minkäänlaisia erityisiä varusteita ei peruskurssin aikana tarvita. Alkuun pääsee verrytteluhousuilla ja t-paidalla. Harjoituksissa ollaan paljain jaloin koska jalkineet saattavat vahingoittaa paria tai potkutyynyjä. Salin välinevarastosta on mahdollista ostaa käteisellä esim. käsisiteitä, hammassuojia sekä seuran t-paitoja ja housuja. Peruskurssien alkamisesta ilmoitellaan myös paikallisissa lehdissä ja Jyväskylän urheiluhallien ilmoitustauluilla.Peruskurssi maksaa 100 euroa, mikä sisältää peruskurssimaksun ja puolen vuoden jäsenyyden seurassa.Muista kuitenkin, että kaikki salilla oppimasi tiedot ja taidot myös jäävät salin seinien sisäpuolelle. Kaikki "väärinkäytökset" käsitellään seuran hallituksessa ja väärinkäytöksiin syyllistynyt harrastaja erotetaan välittömästi seurasta!

Kurssin sisältö


Harjoituksia on kaksi kertaa viikossa ja kurssin päättää tekniikkaleiri Jyväskylässä. Peruskurssilla opetellaan nimensä mukaan potkunyrkkeilyn perusteita eli otteluasento, liikkuminen, peruslyönnit ja –potkut, väistöt ja torjunnat sekä näiden kombinaatioita. Salikuri ja oikea asenne lajia kohtaan alkavat kehittyä, nämä ovatkin kickboxing harrastajan perusedellytyksiä. Peruskurssilla on suuri paino myös kunnon kohottamisessa. Kurssilla on mahdollisuus hankkia Kickboxing-passi ja jo kurssin päätteeksi järjestettävästä leiristä saa passiin ensimmäisen merkinnän. Kurssin päätösleirillä on myös mahdollisuus suorittaa ensimmäinen vyökoe. Vyökoe on täysin vapaaehtoinen, eikä se ole mikään edellytys lajin jatkamiselle.


Peruskurssilta harrastajaksi

Kun peruskurssin jälkeen jatkaa potkunyrkkeilyn harrastamista, aletaan syventämään osaamista. Tekniikoita tulee paljon lisää ja niihin hankitaan oikeat liikeradat sekä nopeutta ja voimaa. Liikkeitä myös aletaan soveltamaan "matsinomaisesti". Kunto kasvaa oleellisesti ja motoriikkaa sekä venyvyyttä kehitetään paremmaksi. Tässä vaiheessa olisi jo hyvä hankkia omat nyrkkeilyhanskat ja tärkeimmät suojavarusteet. Kenenkään ei ole pakko otella, mutta lajin luonteen omaisesti osa harjoittelusta on sparrimaista paritekniikkaa. Sparratessa tekniikat tehdään kohtuudella eli kaikissa liikkeissä ja tekniikoissa kontakti "vastustajaan" säilyy kevyenä. Voimaa harjoitellaan ainoastaan tähän tarkoitukseen suunniteltuihin varusteisiin esim. potkutyynyihin.

Jigotai ry, Kickboxing Jyväskylän jäsenmaksu on 100 euroa / vuosi.


 Kilpailutoiminta

Jos intoa ja taitoa riittää, harrastaja voi liittyä kilpailuryhmään, jossa valmistaudutaan kilpailuihin erittäin intensiivisellä treenillä. Otteleminen vaatii huippukuntoa ja suurta panostusta (eli aikaa). Mukaan tulevat ruokavalion suunnittelu, tarkat treeniohjelmat ja aikataulut. Asenteen ja valmiuden on oltava kohdallaan eli kehässä kilpailijan on oltava parhaimmillaan niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Potkunyrkkeily kilpailutoiminta on tänään myös Suomessa erittäin aktiivista ja suomalaiset ovat pärjänneet todella hyvin sekä amatöörien että ammattilaisten EM - ja MM -otteluissa.


Vyökoejärjestelmä

Potkunyrkkeilyssä on käytössä vyökoejärjestelmä, eli harrastajalle myönnetään vyöarvoja kuten esim. judossa tai karatessa.

Vyökoejärjestelmän tavoitteena on motivoida ja palkita harrastajaa. Vyöt ei kuitenkaan missään nimessä ole lajissamme "itseisarvo". Esimerkiksi salikurimme ei vaadi, että vyö kuuluu automaattisesti harjoitusasusteisiin. Vyöt itseasiassa puetaankin päälle vain suuremmilla leireillä, joissa ohjaajan on helppo tunnistaa harrastajan kokemus vyön värin perusteella.

Potkunyrkkeilyn vyöarvot:

Alemmat vyöarvot Ylemmät vyöarvot
Keltainen Oranssi Vihreä Sininen Ruskea Musta
5. kyu 4. kyu 3. kyu 2. kyu 1. kyu 1. dan

idea

toimivuus

nopeus
(5 erää)

voima
(10 erää)

täydellisyys
(15 erää)

automaatio
(20 erää)

 Ylläolevasta kaaviosta näet mitä eri vyöarvojen tekniikoissa ja suorituksissa painotetaan. Alempien vöiden (5.-3. kyu) jälkeen ei tekniikkavalikoima enää suuresti lisäänny. Jotakin erikoisempia ja harvinaisempia tekniikoita (esim. hyppypotkut) ja tietenkin myös vaikeampia kombinaatioita tulee kuitenkin kuvioihin mukaan. Suurin painotus ylempien vöiden tekniikoissa ja suorituksissa on kuitenkin niiden voimakkuudessa, täydellisyydessä ja lopulta kaikkien osa-alueiden muuttumisella automaattisiksi (refleksin omaisiksi). Tietenkin kestävyys ja sisu nousee suureen osaan kun katsotaan, "-pysyykö vyökoekokelas kaikki määrätyt erät pystyssä"?

Tekniikoiden osaamisen vaatimustaso nousee jokaisessa vyöasteessa ja siksi kilpailukokemuksesta on  erinomaisen paljon hyötyä. Esim. jo vihreän vyön (3. kyu) kokelaalle kuuluu kaikkien tekniikoiden ja kombinaatioiden lisäksi viisi erää "sparraamista" (mutta pakollista kilpailukokemus on vasta ruskean vyön suoritusvaatimuksissa). Vyökokeisiin valitut harjoitusvastustajat ovat yleensä kokeneita harrastajia ja kilpailijoita, joten vöitä ei varmasti myönnetä harrastajille "ilmaiseksi"!

Vyökokelaalla tulee aina olla ohjaajansa suositus vyökokeeseen osallistumiseen kaikissa vyöasteissa. Vyökoe on maksullinen, mutta esim. alimman eli keltaisen vyön (5. kyu - on mahdollista suorittaa peruskurssin jälkeen) suorittaminenkin maksaa vain 10 euroa.

Kaikki suoritetut vyöt, leirit, koulutukset, liiton vuosimaksut, lisenssimaksut, lääkärintarkastukset, ottelut jne. merkitään jokaisen harrastajan henkilökohtaiseen potkunyrkkeilypassiin. Passi on myös kilpailijoiden virallinen asiakirja kansallisissa ja kansainvälisissä kilpailuissa.

Vyökoevaatimukset löytyvät liiton sivulta.


SUUNTAA ANTAVA LASKELMA PERUSKURSSILLE TULEVALLE:

  • Potkunyrkkeilypassi    25 euroa
  • KbJ:n T-paita    12 euroa
  • Full contact housut    25 - 35 euroa
  • Leirimaksu    15 - 25 euroa
  • Vyökoemaksu    10 euroa
  • Hammassuojat    n. 5 euroa
  • Käsisiteet    12 euroa
  • Lisenssivakuutus (Lisätietoja: Ohjaajat / Vakuutusyhtiö Pohjola)

Jossakin vaiheessa ajankohtaiseksi tulee myös omien harrastus ja suojavarusteiden hankkiminen, joiden hinta määräytyy melkein suoraan laadun perusteella, eli "sitä saa mitä tilaa".
Kohtalaiset harrastuskäyttöön sopivat varusteet saa n. 170 - 250 eurolla.
(hanskat, hammassuoja, alasuoja, sääri- / jalkapöytäsuojat, pääsuoja)

Kilpailukäyttöön soveltuvista (kestävimmistä/paremmista) varusteista saa tietenkin maksaa enemmän, mutta toisaalta niistä on myös helpompi päästä eroon eli vaikkapa myydä kaverille.
Voit tietenkin hommata varusteesi itse, mutta helpoiten/edullisimmin saat ne seuran yhteistilauksen mukana.

Kysy lisää peruskurssin ohjaajiltasi. Ks. myös Linkit -sivulta, Budovarusteita. 

  • peruskurssimaksu    100 euroa
  • + 6 kk jäsenmaksu, jos aloitat keväällä    (50 euroa)

 

 

 

 


 

Viimeksi päivitetty ( 08.08.2010 )