Iaidô on vanhoihin japanilaisiin miekkailutaitoihin pohjautuva budô-laji, jossa harjoitellaan yksin japanilaisella miekalla katanalla tehtäviä liikesarjoja: Miekan vetoa, eri lyöntejä ja miekan palautusta tuppeen.

IAIDÔN HISTORIAA

Rautaisia miekkoja on valmistettu Japanissa ainakin 300-luvulta jKr lähtien, ja jonkinlainen miekkailutaito on ilmeisesti yhtä vanha. Varhaisina aikoina miekkaa kannettiin vyösta ripustettuna teroitettu puoli alaspäin, ja tällaisesta miekasta käytetään nimeä tachi. Katana on tachia yleensä hieman lyhyempi miekka, jota kannatetaan vyöhön pistettynä, teroitettu puoli ylöspäin. Katana alkoi yleistyä 1300-luvulta lähtien ja syrjäytti vähitellen tachin lähes kokonaan. Katana sopii paremmin jalkamiehelle, ja se voidaan kantotapansa takia vetää nopeasti ja tehokkaasti esiin siten, että veto sinänsä muodostaa ensimmäisen lyönnin. Miekan nopeaa vetämistä tiedetään harjoitetun systemaattisesti miekkailun erillisenä osa-alueena jo 1500-luvun alkupuolella. Tästä taidosta käytetään nimeä iai-jutsu (muiden nimien ohella) ja sen tarkoitus oli puhtaasti käytännöllinen: Surmata vastustaja mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti.

PERUSTAJA

Iaidôn varsinaisena perustajana pidetään samuraita nimelta Hayashizaki Jinsuke Shigenobu (n. 1546-1621) ja useimmat nykyisin harjoitettavat iaidôn koulukunnat juontavat juurensa häneen. Jo hänen arvellaan korostaneen myos miekkailutaidon henkistä puolta.

1600-luvun alkuvuosina Tokugawa-suku alisti koko Japanin valtansa alle ja maassa alkoi pitkä rauhankausi, vuosisatoja kestäneiden sisällissotien tauottua. Kun taistelutaitojen käytännön tarve väheni, alettiin kiinnittää enemmän huomiota niiden merkitykseen tienä henkiseen kehitykseen. Iai-jutsusta (jutsu = taito, tekniikka) alkoi vähitellen kehittyä iai-dô (dô = tie); tärkeäksi tuli liikesarjan puhtaus ja harjoittelijan henkinen asenne, samalla kun harjoittelun käytannöllinen, sotainen merkitys väheni. Tämä kehitys heijastui myös liikkeiden ulkoasuun. Nyky-iaidô on ulkoisesti hyvin muodollinen laji, kuten japanilainen jousiammunta (kyûdô), jota se monessa suhteessa muistuttaa.

Alkuperäisiä sotaisia taitoja ylläpitäviä iai-jutsukoulukuntia on Japanissa edelleen olemassa, mutta niiden harrastajia on vähän ja Japanin ulkopuolella tuskin lainkaan. Iaidôn harrastus on sen sijaan lisääntynyt tällä vuosisadalla voimakkaasti sekä Japanissa että muualla maailmassa.

IAIDÔN HARJOITTELU

Iaidôta harjoitellaan käyttäen aitoa japanilaista miekkaa (katana), teroittamatonta harjoitusmiekkaa (iaitô) tai puumiekkaa (bokken). Lajia voi harrastaa kuka tahansa iästä, sukupuolesta ja fyysisestä kunnosta riippumatta. Ylivoimaisesti suurin osa harjoittelusta on yksin miekalla tehtäviä puolustuksellisia liikesarjoja, yhtä tai useampaa kuviteltua hyökkääjää vastaan näitä liikkeitä on vuosisatojen varrella kehitetty mitä erilaisimpia tilanteita varten. Edistyneemmat harjoittelijat voivat harjoitella myos pareittain tehtäviä liikesarjoja ja erilaisia lyöntejä; esimerkiksi olkinippuja katkomalla (tameshigiri).

Iaidôn jokaisella liikkeella on yksityiskohtaisesti määrätty oikea muotonsa, joka pyritään loputtomalla harjoittelulla saavuttamaan. Harjoittelu ei kuitenkaan ole tyhjän muodon jäljittelyä, vaan harjoittelijan tulee olla täysin keskittynyt liikkeen sisältöön siten, että hän voi itse asiassa nähdä kuvitellun vastustajansa. Tavoitteena on ponnistukseton mutta täydellisen kehittynyt tässä-ja-nyt mielentila, jolloin harjoittelija on täysin tietoinen itsestään ja ympäristöstään (zanshin).